sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Luolatreenit Jäppilässä.

Siru pääsi mammalomailun loputtua "oikeisiin" hommiin.
Olimme tänään luolatreeneissä keinoluolilla Jäppilässä. Puuhanaisena treeneille oli Pirisen Tiina. Kiitos Tiinalle treenien järjestämisestä, sekä samoin iso kiitos myös Ossi Lapille, jonka luona treenit oli järjestetty.
Siru oli vauhdikkaalla päällä, toimi hienosti. Kokeeseen vuodenvaihteen jälkeen.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Pentupesä on hiljentynyt tällä kertaa. 
Tenavat-pentueesta on  viimeinenkin poika, Remppu matkannut tänään uuteen kotiinsa. Lämpimät onnittelut perheelle uudesta perheenjäsenestä. Haikea,todella haikea päivä.
Tulevista suunnitelmista aikanaan infoa sivuillamme. Sirun kanssa olemme menossa lähitulevaisuudessa luolahommiin. Hieman ensin haistellaan fiiliksiä ja katsotaan sitten milloin kokeeseen suunnataan, Aloitellaan  pikkuhiljaa Sirun fiiliksiä seuraillen.
Nyt keskitymme etupäässä joulun odotukseen ja  ulkoiluun kolmen aikuisen borderimme, Alman, Tarmon ja Sirun sekä  kahden tiibetinmastiffimme Lyylin ja Idan kanssa.  

Kuvassa Tenavat-pentueen mummo Coco lähettää terveisiä kaikille lapsen-lapsilleen,
 sekä näiden uusille perheille.


maanantai 5. marraskuuta 2012

Pentupesässä Sirulla hommat eivät lopu, vaikka väki on vähentynyt yhteen pentuun. Remppu näyttää pitävän Sirun liikkeessä aikamoisella tahdonvoimalla.  Vauhtia on riittävästi iltatunneille saakka, kunnes uni onnellisesti voittaa.

Pentueesta vain Remppu on  vailla tulevaa perhettä ja kotia. Remppu on reipas ja rohkea pikkuborderipoika joka on saanut Siru-emon kanssa opetella pitämään puolensa.  Siru kun on varsin innokas leikkimään ja touhuamaan.

Rempppua voit kysellä Marjo 050-4009282, tai Harri 050-3062183

Linkki koiranetiin Warmavuoren Remppu

Huom. myös Warmavuoren Tiuhtin, Sirun emo Heathberry´s Pin Code, Coco on valioitunut KVA-L,
LUT-B 21.4.2010
LUT-B 29.5.2011
LUT-A 12.6.2011
ja Luonnonluolan tarkastus 28.8.2011
(vain KVA-L hakemus puuttuu)

-




lauantai 3. marraskuuta 2012

Pentupesä hiljenee. Tänään Tenavat-pentueesta matkasi uuteen kotiinsa Warmavuoren Ressu.
Sirun pentueesta on yksi uros vapaana.

Aamupäivän lepohetki , sateisen ulkoilun jälkeen.
Siru, Ressu ja Remppu