Tiibetinmastiffi

Tuskin on toista koirarotua, joka on niin salaperäisyyden ja mystiikan verhoama kuin Tiibetinmastiffi. Tiibetti on aina ollut suljettu maa ja on sitä yhä vieläkin. Todellista tietoa tiibetinkoirasta meillä on n. 1900-luvun vaihteesta alkaen, vaikka rodusta on kirjoitettu jo huomattavasti aikaisemminkin. Tarun ja toden erottaminen ei aina ole kovinkaan yksinkertaista.


Idaa naurattaa.






Tiibetinmastiffi on erittäin alkukantainen koirarotu, jonka alkuperäinen tehtävä on ollut Tiibetin ja sen lähimaiden kylien sekä karjan vartiointi. 
Koirarotuna tiibetinmastiffi on yksi maailman vanhimmista. Sen juuret löytyvät antiikin Roomasta jo noin vuodelta 500 eaa. Tiibetissä rodun tehtävä oli vartioida karjalaumoja, ja tiibetinmastiffeja voi löytää sieltä vielä nykyäänkin paimentamasta jakkihärkälaumoja omin päin. 

Eurooppaan rotu saapui perin myöhään, vasta vuonna 1928, ja suomen ensimmäiset tiibetinmastiffit rekisteröitiin vuonna 1984. Nykyisin rotua on rekisteröity Suomessa jo melko paljon. Rekisteröintien kokonaismäärä on 1317. Vuoden 2009 aikana uusia rekisteröintejä tehtiin 62 kappaletta.

Ulkonäkö

Tiibetinmastiffi on tyypiltään alkukantainen, ja sen ilme on surumielinen. Tuuhea turkki muodostuu pitkästä peitinkarvasta sekä tiheästä pohjavillasta. Turkille on monia eri värityksiä, joista yleisin on musta ruskein merkein. Muita värityksiä on kullanruskea, musta, ruskea sekä eri sävyiset harmaat ruskein merkein tai ilman. Säkäkorkeus on uroksilla vähintään 66 cm ja nartuilla 61 cm. Painoa tiibetinmastiffiuroksille voi kertyä 40-60kg ja nartuille 30-45 kg.




Luonne ja käyttäytyminen

Tiibetinmastiffi on luonteeltaan uskollinen ja luottavainen. Rodulle ominaisen itsepäisyyden vuoksi voi koulutus olla työlästä. Tiibetinmastiffi viihtyy ulkona ympäri vuoden ja onkin hyvä pihakoira.

Tiibetinmastifin vartiointivaisto on korkea, ja sillä olisikin hyvä olla oma piha vartioivana. Tästä syystä se ei juuri sovellu kerrostaloihin. Ihanteellinen tiibetinmastiffi ilmoittaa haukulla vieraista, ja seuraa tarkkaan miten laumanjohtaja eli ihminen suhtautuu vieraisiin. Jos koira huomaa, että johtaja hyväksyy tulokkaat, se lopettaa haukkumisen ja vahtimisen. 

Vahtivietin suhteen poikkeuksiakin löytyy; jotkut tiibetinmastiffit ovat erittäin sosiaalisia ja hyväksyvät vieraat heti. Jotkut taas saattavat vahtia hyvin raivoisasti laumanjohtajan paikalletulon jälkeenkin. 
Useimmat tiibetinmastiffit kuitenkin hyväksyvät vieraat kuten ensimmäisenä mainittiin. Lapsiin rotu suhtautuu yleensä suojelevasti ja se onkin parhaimmillaan juuri perhekoirana.
Tiibetinmastiffi ei välttämättä kaipaa pitkiä ulkoilulenkkejä, vaan se nauttii enemmän rauhallisesta kävelystä metsässä.



Terveystilanne

Toistaiseksi ei tiibetinmastiffien keskuudesta ei ole juuri sairauksia löytynyt. Isoille koirille ominaista lonkkavikaa ilmeni vuosina 1996-99 tutkituista 54 prosentilla, jalostuksen seurauksena. Ravintonsa kanssa karaistunut rotu on melko vaatimaton. Rodun alkukantaisuus ilmenee selvästi kiimasta, joka tulee tiibetinmastifeilla vain kerran vuodessa.

Koosteen lähteinä on käytetty:
Suomalainen rotumääritelmä
Wikipedian julkaisemat tiedot rodusta
KoiraNet jalostustietokanta
Kansainväliset rotu- ja kasvattajasivustot
             
Historiaa
Vanhin kuvaus
Kreikkalainen Ktesias (416-399 eKr.), lääkäri Persian hovista, kuvaa tarueläimen puoliksi koiraksi, puoliksi linnuksi, joka vartioi korkealla vuorenhuipulla. Vuonna 1121 eKr lähetti eräs kansa, Liut, jotka elivät Kiinan länsiosissa, Keisari Wu Wangille koiran, jonka nimi oli “Ngao”. Koira kuuluu olleen neljä jalkaa korkea ja se oli koulutettu kaikenlaisten elollisten metsästykseen. Aasian matkustaneen Marco Polon (1254-1324) kuvaus Keski-Aasian matkaltaan, jolla hän saapui Pekingiin, tiibetinkoirista siteerattiin ja kuuluu: “Minun täytyy myös kertoa, että tässä maassa (Tiibetissä) on paljon sellaisia eläimiä, jotka “hankkivat” myskejä. Tämän maan kansa omistaa joukon mahtavia ja jaloja koiria, joista on suuri apu myskieläinten pyydystämisessä. He (Tiibetin kansa) pitävät verikoiria, suuria kuin aasit, jotka ovat erinomaisia villien eläinten, myös suurten ja vaarallisten villihärkien metsästyksessä.”



Alkuperä
Ilmeisesti on kysymys “Do-Khyin” kohdalla (kuten koiraa nimitetään sen kotimaassa) Himalajan ylängöllä syntyneestä kotikoiran muodosta. Studer päätyy tutkimuksiensa perusteella siihen, että tiibetinkoiran täytyisi olla dingon sukulainen, johon on todettava tiibetinkoirien kallonmuotojen voivan olla hyvinkin erilaisia. Käsite “mastiffi” lienee harhaanjohtava. A. Croxton-Smith sanoo v. 1940 “Koiristamme” julkaistusta kirjoituksessa, että nimitys mastiffi on väärä, oikeampi olisi tiibetin lammas- ja paimenkoira.
Kuinka suuri on Tiibetinmastiffi
Se koira, jonka Liut lahjoittivat keisarille, kuuluu olleen neljä jalkaa, eli n. 120 cm korkea, siihen kyllä täytyy asettaa suuri kysymysmerkki! Marco Polo kuvaa koiria suuriksi kuin aasit, tosin tiibettiläiset aasit ovat silmiinpistävän pieniä ja ehkä liioittelu koosta voisi johtua myös siitä, että useimmat urokset oli kastroitu. Tosiasia on, ettei yksikään vuosisadan vaihteessa Eurooppaan tuotu koira todista “jättiläiskoiran” mystiikasta. Vuodelta 1582 pätee FCI-standardin mukaan toivottu säkäkorkeus 65-75 cm välillä, painon vaihdellessa 45-65 kg. Nykyiset Tiibetinmastiffit eivät kuitenkaan ole erityisen mahtavan kokoisia.



Koiria kotimaassaan
Monet ristiriitaiset tiedot tästä koirasta johtuvat epäilemättä siitä seikasta, että se mitä me eurooppalaiset niin maailmanlaajuisesti pidämme Tiibetetinmastiffina, ei kotimaassaan esiintynyt minään rotuna, vaan koostui joukoista paikallisia koiria, jotka saattoivat erota ulkonäöltään huomattavasti toisistaan. Tiibettiläisille ei ollut tärkeintä koiran kauneus, vaan hyvä ja vaatimaton koira, joka suoritti sille osoitetut tehtävät luotettavasti. Koirat ravittiin maissileivällä ja vuohen- sekä lampaanmaidolla, lihan nämä koirat saivat hankkia itse. Enemmän tai vähemmän suuria koiria pidettiin laumojen, talojen, luostareiden ja palatsien vartioinnissa. Tiibettiläinen ilmaus koirasta kuuluu “Do-Khyi”, sananmukaisesti käännettynä “kytkykoira”. Niitä käytettiin myös kantajina Tiibetin kapeilla vuoristopoluilla. “Do-Khyi” eli “kytkykoira” on vuoden 1959 jälkeen kiinalaisten sotaväen vaikutuksesta lähes tuhottu Tiibetissä.


Tiibetinmastiffin luonne
Kaikki vanhemmat kirjoittajat, alkaen Aristoteleesta (384-322 eKr), joka muuten oli sitä mieltä, että tiibetinkoira olisi tiikerin ja koiran risteytys, aina Max Silberiin asti (1897), kuvaavat Tiibetinmastiffin pahaksi, villiksi ja arvaamattomaksi. Mm kertoi Robert B. Ekvall: “Kun on lukenut Sven Hedinin kirjoituksen “Koirani Aasiassa (1950)”, tuntuvat sellaiset kertomukset uskottavilta, joissa kerrottiin koirien syöneen Lhasassa ja muissa kaupungeissa kuolleita ja pyhälle munkille oli kunnia tulla sellaisen koiran syömäksi.” Myös Hedin kuvaa koiria kummallisina, puolivilleinä otuksina, jotka elävät pääasiassa kuolleista. Kun Strebel (1905) sanoi mittaamiensa koirien olleen erittäin hyvänluontoisia eikä suinkaan vihaisia, sitä ei kuunneltu, koska se ei sopinut Tiibetinmastiffista muodostettuun mielikuvaan.
Vaikka matkakertomukset Tiibetistä olivatkin kovin ristiriitaisia keskenään, koirien luonteenlaadusta oltiin yksimielisiä: Tiibetin vahtikoirat ovat siinä määrin vastahakoisia, itsepäisiä ja vihaisia aggressiivisuudessaan ja puremishalussaan, että paras väistyä niiden tieltä. Kuinka tärkeitä koirat todella olivat vartijoina, kertoo meille myös J. A. Petersen (1895): “Vuoristoseudulla ne ovat välttämättömiä ja niitä käytetään siellä nimenomaan lammaslaumojen vartijoina ja puolustajina susia vastaan, samoin susien metsästykseen. Löytyy silloin tällöin kyliä ilman minkäänlaista miespuolista suojaa, jätettynä yksinomaan mastiffien hoitoon, jotka täyttävät velvollisuutensa erinomaisesti ja repivät armotta jokaisen joka lähestyy niiden suojatteja, olkoon kaksi- tai nelijalkainen”.




Koirien villiydestä ja lähestymisvaikeudesta niihin kertoo oikein kuvaavasti unkarilainen kreivi Szechenyi “Deutsche Jagdzeitungissa” (14. vuosikerta). Hän matkusti v. 1880 Itä-Aasiassa ja kiinnostui ilmeisesti suuresti koirista. Hänen kertomuksestaan: “Tzung Tzan edustalla tapasin komean tiibettiläisen koiran, jonka ajattelin kahden muun koiran ohella tuoda Eurooppaan. Sen nimi oli ‘Dianga’ ja oli erinomaisen villi. Tarvittiin viikkoja ennen kuin sain koskettaa sitä, vaikka ruokin sen henkilökohtaisesti. Erään syöttöyrityksen yhteydessä se puri käteni läpi, onneksi sillä kohtaa ei ollut luita. Jouduin jatkuvasti maksamaan vahingonkorvauksia tästä purevasta koirasta, sillä useimmin kuin kerran se tappoi vuoden vanhoja sikoja puremalla niiltä niskat poikki, myöskään ei ollut yhtään kanaa, joka olisi kyennyt sitä pakenemaan. Kun sillä silmät osuivat kerran puhveliin, hyökkäsi se liikkeelle ja hyppäsi selkään, saaden koko lauman pakokauhun valtaan. Minun oli myöhemmin pakko ampua Ranmossa tämä mahtava koira. Kyynel tuli silmään, sillä se oli juuri tottunut minuun.
“Tänä päivänä ei Tiibetinmastiffien parissa esiinny puremisia sen useammin kuin muillakaan roduilla ja tässä pätee jälleen se, että koirasta tulee se mikä siitä tehdään. Yhdestä asiasta tosin ollaan yhtä mieltä; tiibetindoggi on vahtikoira ja sellaisena sen tulee pysyäkin. Se tulee haukkumaan kun jotain epäilyttävää lähestyy ja usein harmiton asia on sille epäilyttävä. Se ei tule jokseenkaan varmasti päästämään reviirilleen pyrkiviä vieraita, mutta aivan varmasti se ei päästa heitä pois, vaan vartioi, kunnes joku sen omista ihmisistä tulee paikalle.
Tiibetinmastiffi on säilyttänyt omaperäisyytensä, mikä on kaikille tiibettiläisille roduille ominaista. Sen kanssa voi elää yhdessä, mutta sitä ei voi hallita. Koiramainen, sanan alentavassa mielessä, se ei ole. Se tuntee olevansa täysivaltainen “lauman jäsen”, mikä ilmenee voimakkaana tarpeena olla omien luona. Täällä, perheessä, siitä kehittyy erinomainen hyväilyjen keräilijä. Se ei siis ole koira, jonka annetaan itsekseen hoitaa vartiointitehtävää huvilan pihalla ja jota silloin tällöin satunnaisesti tavataan ruokinnan merkeissä, sillä niin pidetystä koirasta tulee ongelmakoira. Se tahtoo tietää isäntäväkensä olevan lähellä, nähdä heidät tai ainakin kuulla. Jos se voi jostakin rauhallisesta nurkasta koko ajan varmistua siitä, että kaikki on järjestyksessä, se makaa rauhallisena, näennäisen välinpitämättönä jopa tuntukausia, jos sen isäntä ei muuta olinpaikkaansa. Tiibetinmastiffi kehittyy niin ruumiillisesti kuin henkisestikin hitaasti. Kasvatuksessa pitää olla hyvin kärsivällinen. Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi kitkeä pois; sen leikkimishalua! Tiibetinmastiffilla on siis luonteenomaisuuksia jotka tulevan omistajan pitää tuntea ja sopeuttaa omiin elinoloihinsa.




Tiibettiläiset koirarodut kuuluvat epäilemättä osana luonnolliseen koiratyyppiin. Kiitos niiden luonnollisen rakenteen, ne ovat vapaita useista monilla roduilla esiintyvistä perinnöllisistä sairauksista. Max Siber, saksalainen Tiibetinmastiffin tutkija, kertoo teoksessaan “Der Tibet Hund” (Tiibetin koira) 1897, että Tiibetinmastiffilla on ollut tunnettu ulkomuoto 3000 vuoden ajan. Varhaisemmat eläintieteilijät, kuten Keller ja Kraemer, uskoivat, että Newfoundlandinkoira, Englanninmastiffi ja Berhandinkoira, polveutuvat Tiibetinmastiffista.
Tiibetinmastiffi lännessä
1800-luvun puolivälissä tuotiin tiibetindoggeja silloin tällöin Eurooppaan, etupäässä Englantiin. Täällä näistä koirista tuli joko seurapiirien ihmettelyn kohteita tai ne päätyivät eläintarhojen ahtaisiin häkkeihin missä ne useimmiten eivät eläneet vanhoiksi. Vasta 1928 alettiin rotua kasvattaa Englannissa rva Irma Bailyn ansiosta joka, kiitos hyvien suhteiden Tiibetin aateliin, sai hankkia viisi erinomaista koiraa. Ruotsissa kasvatuksen aloitti Sickan Beckman 1983 ja Suomessa Inkeri ja Taisto Collanus 1984.



Yhteenveto historiasta ja yleisvaikutelmasta
Tiibetinmastiffi on Tiibetistä kotoisin oleva erittäin vankka, vahva ja vanha koirarotu, jonka historian juuret juontuvat muinaiseen Roomaan aina vuoteen 500 eKr. Vielä tänäkin päivänä tapaa Himalajan ylätasangolla Tiibetinmastiffin paimentamassa omatoimisesti jakki- ja lammaslaumoja. Tiibetinmastiffi on hyvä paimen-, vahti- ja suojelukoira. Se tarvitsee paljon liikuntaa, soveltuen parhaiten maaseutu- tai harvaan taajama-asutukseen, ei missään tapauksessa kerrostaloon. Turkki ei kaipaa erityistä hoitoa, ainoastaan joskus harjausta vankalla harjalla. Voimakas, anatomisesti terverakenteinen, raskastekoinen, vankkaluustoinen, hyvin liikkuva, rotumääritelmän mukainen, vahva- ja terveluontoinen, hyvän suojeluvaiston omaava ja omistajaansa “palvova” yksilö on rodun ihanne. Tiibetinmastiffin tulee antaa ympäristölleen itsevarma kuva isohkosta, valppaasti esiintyvästä, vahvaturkkisesta ja kiltinnäköisestä, mutta mitään pelkäämättömästä ympäristöään tarkasti seuraavasta koirasta, joka on luonteeltaan pidättyväinen, kuitenkin toisaalta hyvin leikkisä. Liikkeissään rotu on tunnettu urosten osalta arvokkaaksi ja joustavaksi, narttujen liikkuessa taas kevyesti, ravaajatyyppisesti. Rotu on koko olemassa olevan kannan osalta melkoisen kirjavaa kokonsa ja rakenteensa puolesta. Sitä vielä näennäisesti lisää urosten ja narttujen kokoerot, narttujen ollessa 5-10 senttiä uroksia matalampia ja huomattavasti kevyempiä. Koirakannan kirjavuutta lisäävät eri väriyhdistelmät eri sävyineen, joita alun perin oli vain kolme; musta, musta ruskein merkein (black & tan) ja kulta. Lisäksi on tullut ruskea, erisävyiset harmaat ruskein merkein tai ilman, sekä joissakin maissa erivivahteinen sininen. Tunnetuin väri koiran alkuperämaassa, Tiibetissä, oli musta ruskein merkein.

Lähde: www.suomentiibetinmastiffit.fi

Rotumääritelmä
Ryhmä: 2 FCI:n numero: 230, Hyväksytty FCI 02.04.2004 SKL-FKK 24.10.2007

Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry



TIIBETINMASTIFFI (DO-KHYI)


Alkuperämaa: Tiibet

Vastuu: FCI

KÄYTTÖTARKOITUS: Seura-, vahti- ja vartiokoira.

FCI:N LUOKITUS: Ryhmä 2 pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat. Alaryhmä 2.2 vuoristotyyppiset molossit. Käyttökoetulosta ei vaadita.

YLEISVAIKUTELMA: Voimakas, raskastekoinen, hyvärakenteinen ja vankkaluustoinen. Olemus on vaikuttava, arvokas ja eleetön. Koirassa yhdistyy majesteettinen vahvuus, vankkuus ja kestävyys; se soveltuu työskentelemään kaikenlaisissa ilmasto-olosuhteissa. Rotu on hitaasti kehittyvä, nartut kehittyvät valmiiksi vasta 2 – 3-vuotiaina ja urokset aikaisintaan 4-vuotiaina.

TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA:
• Etäisyys niskakyhmystä otsapenkereeseen on sama kuin otsapenkereestä kirsun kärkeen, joskin kuono voi olla hieman lyhyempi.
• Runko on hieman säkäkorkeutta pitempi.

KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Itsenäinen ja suojeleva, kunnioitusta herättävä. Erittäin uskollinen perheelleen ja reviirilleen.

PÄÄ: Leveä, raskas ja voimakas. Aikuisella koiralla voi olla päässä poimu, joka ulottuu silmien yläpuolelta suupieleen.
KALLO-OSA: Leveä, vain hieman kaareva. Niskakyhmy on selvästi korostunut.
OTSAPENGER: Selvästi erottuva.
KIRSU: Leveä ja karvapeitteen väristä riippuen mahdollisimman tumma. Sieraimet ovat avoimet.
KUONO-OSA: Melko leveä, täyteläinen ja syvä. Kuonon kärki on neliömäinen.
HUULET: Hyvin kehittyneet ja alaleuan peittävät.
LEUAT / HAMPAAT / PURENTA: Leuat ovat voimakkaat. Täydellinen, säännöllinen ja täysihampainen leikkaava purenta ts. yläleuan hampaat asettuvat tiiviisti alaleuan hampaiden eteen; hampaat ovat suorassa kulmassa leukoihin nähden. Tasapurenta hyväksytään. Hampaat asettuvat tiiviisti.
SILMÄT: Keskikokoiset, kaukana toisistaan, soikeat ja hieman viistot. Silmät ovat väriltään mitä tahansa ruskean, karvapeitteen väriin sointuvaa sävyä, mitä tummemmat sen parempi. Silmäluomet ovat tiiviit. Ilme kuvastaa omanarvontuntoa.
KORVAT: Keskikokoiset, kolmiomaiset ja riippuvat, kallon ja silmän väliselle tasolle kiinnittyneet, eteenpäin taittuneet ja suuntautuneet, tiiviisti päänmyötäiset; tarkkaavaisen koiran korvat suuntautuvat eteenpäin. Korvalehdet ovat pehmeän ja lyhyen karvan peittämät.

KAULA: Vahva, lihaksikas ja kaareva. Löysää kaulanahkaa ei saa olla liikaa. Kaulassa on tiheä- ja pystykarvainen kaulus, joka on nartuilla uroksia vähemmän korostunut.

RUNKO: Vahva.
SELKÄ: Suora ja lihaksikas.
LANTIO: Leveä ja melko tasainen.
RINTAKEHÄ: Varsin syvä, kohtalaisen leveä, kaarevien kylkiluiden johdosta sydämenmuotoinen ja kyynärpäiden alapuolelle ulottuva.

HÄNTÄ: Keskipitkä ja runsaskarvainen, ylös selkälinjan tasolle kiinnittynyt, korkea-asentoinen ja löysästi selälle kaartuva koiran ollessa tarkkaavainen tai liikkeessä.

RAAJAT
ETURAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Eturaajat ovat suorat, hyvin kulmautuneet ja kauttaaltaan tiiviin karvan peitossa.
LAVAT: Viistot ja lihaksikkaat.
KYYNÄRPÄÄT: Eivät sisään- eivätkä ulospäin kääntyneet.
KYYNÄRVARRET: Suorat ja vahvaluustoiset.
VÄLIKÄMMENET: Vahvat ja hieman viistot.
KÄPÄLÄT: Melko suuret, vahvat, pyöreät ja tiiviit. Selvästi kaareutuneiden varpaiden välit on hyvin karvoittuneet.

TAKARAAJAT
YLEISVAIKUTELMA: Takaraajat ovat voimakkaat, lihaksikkaat, hyvin kulmautuneet ja takaa katsottuna yhdensuuntaiset.
REIDET: Melko pitkät, vahvat; lihaksisto on voimakas ja kova, mutta ei ulkoneva.
POLVET: Hyvin kulmautuneet.
KINTEREET: Vahvat ja matalat. Takaraajoissa voi olla kannukset.
KÄPÄLÄT: Kuten etukäpälät.

LIIKKEET: Voimakkaat, kuitenkin aina keveät ja joustavat; pitkä ja tehokas askel. Nopeuden lisääntyessä koiralla on taipumus yksijälkisyyteen. Käynnissä liikkeet vaikuttavat hyvin verkkaisilta. Koira kykenee toimimaan vaihtelevassa maastossa kestävästi ja joustavasti.

KARVAPEITE
KARVA: Karvan laatu on tärkeämpi kuin määrä. Karva on karheaa ja tiheää; peitinkarva ei saa olla liian pitkää. Aluskarva on tiheää ja melko villavaa kylmänä aikana, lämpiminä kuukausina verraten niukkaa. Urosten karvapeite on huomattavasti runsaampi kuin narttujen. Karva on hienolaatuista, kuitenkin karheaa, suoraa ja pystyä, ei koskaan silkkistä, kiharaa tai laineikasta. Kaulassa ja lavoissa on tuuhea karvapeite, joka muistuttaa kaulusta. Häntä on tuuhea ja runsaskarvainen, reisien takaosassa on selvät housut.
VÄRI: Syvänmusta, jossa voi olla punaruskeat merkit; sininen, jossa voi olla punaruskeat merkit, kullanväri täyteläisestä kellanruskeasta syvän punaiseen sekä soopeli. Kaikkien värien tulee olla niin puhtaat kuin mahdollista. Punaruskea väri vaihtelee syvän kastanjanruskeasta vaaleampaan. Valkea tähti rinnassa on sallittu ja hyvin pienet valkoiset merkit käpälissä hyväksytään. Punaruskeat merkit ovat silmien yläpuolella, raajojen alaosassa ja hännän alapuolella. Myös kuonossa voi olla punaruskeat merkit. Silmien ympärillä suvaitaan silmälasikuvio.

KOKO
SÄKÄKORKEUS: Urokset vähintään 66 cm, nartut vähintään 61 cm.

VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.

VAKAVAT VIRHEET:
• fyysisen kunnon ja kiinteyden puuttuminen
• kevyt pää tai voimakkaasti poimuinen pään nahka
• riippuvat huulet
• liioiteltu kaulanahka
• suuret ja/tai alas kiinnittyneet korvat
• vaaleat silmät tai tuijottava katse
• puutteellinen pigmentti erityisesti kirsussa
• tynnyrimäinen rintakehä
• tiukasti lantion päälle kiertynyt häntä
• ylikulmautuneet tai suorat takaraajat
• raskaat, väkinäiset liikkeet
• säkäkorkeuden alitus, sallittu poikkeama 2 cm.

HYLKÄÄVÄT VIRHEET:
• aggressiivisuus tai voimakas arkuus
• ala- tai yläpurenta
• kaikki muut kuin edellä mainitut värit esim. valkoinen, kerma, harmaa, maksanruskea, liila, juovikas (brindle) sekä monivärisyys (particolours).
Selvästi epänormaali rakenne tai käyttäytyminen ovat hylkääviä virheitä.

HUOM. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespussiin.


Lähde: Suomen Tiibetinmastiffit ry.